maxjussila Suum cuique

Kaikki blogit puheenaiheesta Hajaannus

Isot saivat osansa- entä pienet?

 

Sitkeiden neuvottelujen ja valvottujen öiden jälkeen löytyi kompromissi EU:n johtopaikolle. Isot maat saivat omansa. Saksa komission puhenjohtajan van der Leyenin- ensimmäinen nainen kyseiseen virkaan koko EU:n historiassa. Merkelin kasvatti ja kakkosvaihtoehto tuli valituksi ehdolle.

Ranska Euroopan keskuspankin johtajaksi Christine Lagarden juristin ja poliitikon- ei talous/pankkiosaajaa.

Italian pitkäaikainen europarlamentaarikko Sassoli istutettiin EU-parlamentin puheenjohtajaksi.

Mihin menet EU?

 

EU- vaaleja odotellessa lienee paikallaan  pohdiskelu EU:n tulevaisuudesta. Eurooppaa on integroitu pitkään ja hartaasti. Rooman sopimuksen allekirjoitusksesta on kulunut jo 61vuotta eikä valmista näytä tulevan.

Eurolla yritettiin ajaa EU:ta kohti tiivistä talousunionia. Hanke vesittyi , kun EMU-kriteereistä annettiin periksi ja poliittisin perustein mukaan otettiin maita, jotka sinne eivät olisi kuuluneet kuten Italia, Kreikka, Portugali jne.

Brexit/ EU - ollako vai eikö olla?

 

Britit ovat joutuneet Brexitin myötä hamletmaiseen tilanteeseen. Heti Brexit- äänestyksen jälkeen EU:n komissio kovisteli Britanniaa  mm. Junckerin suulla kokoamaan roippeensa ja häipymään mahdollisimman nopeasti. Pääministeri Theresa May puolestaan jämäkästi totesi, että Brexit on Brexit. Pölyn laskeuduttua ja ensisokin hälvettyä alkoi junnaamisvaihe, jota näyttää kestävän. Nyt ei kukaan tunnu tietävän Britanniassa  eikä EU:ssa mitä tulee tapahtumaan 19.3.2019 jälkeen. Miten tähän pattitilanteeseen on jouduttu ja miksi?

Asianosaiselle

Kuinka voit sä rauhassa nukkua yösi?

Sinä joka yksin teit - ja tuhosit työsi

Kyllä kansa tietää, vaan ei tiedä nyt?

Moni on syystäkin sinuun pettynyt

 

Omena ja meloni sai eri lippalakin

Työn ja tuskan kautta laitoit kuriin tämän sakin

Kumarreltu kuvia ei länteen eikä itään

Kaiken koit jo kerran, vaan opitko siitä mitään?

 

Lupaukset petetään, kansaa silmään kustaan

Oma perse turvaan kiikutetaan Audiin mustaan

"Takin käänsit, perseen möit" Suomen kansa poraa

Euroopan viimeiset päivät

 

Historioitsija Walter Laqueur povaa heikentyneelle Euroopalle vanhan kukoistuskauden loppua ja yhä pienempää osaa maailmanpolitiikassa. Maahanmuutto- ja väestöpolitiikan kehittäminen on avainasemassa, kun Euroopan tulevaisuutta kirjoitetaan. Näitä ajatuksia Laqueur esitteli kirjassaan " Euroopan viimeiset päivät". Kirja julkaistiin suomeksi jo 2007. Hyvinpä näki tulevan tilanteen, mutta siihen palataan myöhemmin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä